IV Kohtaaminen


Wilmanranta


Tuotekehitystyön lähtökohtana aina on kehittää hyvää elämää.

Myös Palvelukeskussäätiön tehtävänä on tuottaa lisää hyvää elämää vanhuksille. Lisää hyviä vuosia, kuukausia ja päiviä asukkaille.


Hyvä elämä on ainut asiakaslähtöinen prosessi. Elämän/prosessin omistaja on vanhus itse. Hänen roolinsa on elää elämäänsä..

Onnellisuuden mittarina voidaan pitää hyvien hetkien määrää. Päiviä, viikkoja ja vuosia. Elämä on sidottu pieniin hetkiin. On kolme asiaa jotka tekee elämästä hyvinvoivaa.
1. Merkityksellinen tekeminen
2. Osallisuus
3. Yhteisö

Tekevät kädet, tuhannen tulimmaista yms. ovat hyvää elämää tuottavia prosesseja. Kun näitä elementtejä kuvataan, ne alkavat monistua. Tuotekehitystyön lähtökohtana ei ole tehokkaammat prosessit tai parempi työympäristö. Pääasiallisen tavoitteen pitää löytyä asiakkaan hyvistä hetkistä. Silloin voidaan katsoa, että muodostuu hyvä askel kohti hyvää elämää. Lähtökohta uudenaikaisessa tuotekehitystyössä on kokonaan uuden luominen. Ensimmäinen juttu on tehtävä siten, että se on kivaa ja innostavaa.

Sosiaalisen median ja verkostojen kautta haluamme kertoa, että meillä ihmisillä on hyvä olla ja merkityksellistä tekemistä.

Tuotekehitystyöhön on aina hyvä kirjata myös asiakkaan oma tavoite. Unelmat ovat myös hyvän elämän elementtejä. Arkielämän tavoitteita ja tekemisen meininkiä. Innovatiivisia tapoja tehdä asioista.



Hyviäkään muita tavoitteita ei voi tuotekehitystyöllä olla, kuin hyvän elämän tuottaminen. Ellei työt toteuta suoraan strategiaa, niitä ei voida jatkaa. Tuotekehitystyö ei ole kehitysprojekti! Ei korjata jotain epäkohtaa tai paranneta pikkuisen jotain vanhaa. Aiheena ei voi olla vaikka työyhteisön kehittäminen. Järjestelmän käyttöönotto ei ole tuotekehitystyö!

On erittäin tärkeää erottaa asiat toisistaan. Tässä tilanteessa on opittava kehittämään tuotteita. Pitää olla selvä lähtökohta ja selkeä lopputulos. Tämä on ainut tapa muuttaa toiminta aidosti asiakaslähtöiseksi. Jos kehitämme omasta näkökulmastamme, kehitämme asioista tuotantolähtöisesti, eikä asiakaslähtöisesti.

Nykyään työtä tehdään lokeroissa tuotantolähtöisesti. Meidän pitää saada aikaan aitoa asiakaslähtöisyyttä. Meidän on suunnattava kaikki tekemisemme asiakashyötyyn. Merkitykselliseen tekemiseen, yhteisöön ja osallisuuteen. Ajatustavan muutos on  hyvässä vauhdissa.

Täydemmin ja paremmin elettävissä olevaa elämää. Rooli mahdollistajana ja valmentajana näkyy jo kuvissa. Hyvän elämän tuottamisesta iso osa kuuluu jo nyt asiakkaalle. Soutaminen on tavoite, ei kuntosalilla käynti. Pitää ymmärtää olemassa olevat resurssit, jotta tuotekehitystyö on mahdollista toteuttaa. Pienten kehitysten toteuttamisella huomataan, että pystymme tekemään näitä asioita.
On paljon helpompaa saada anteeksi kuin lupa.

Mistä hyvin ideoiden esteet tulevat?

Meidän on tehtävä sellainen tuotekehitystyö mihin meillä on asenne, resurssit ja osaaminen.
Ennen oli lineaarista kehittämistä joka tapahtuu kierteisesti. Sama työ tehdään paljon nopeammassa ajassa kuin ennen.

Ennen oltaisiin tehty tekes-projekti,tehty työryhmä, haettu rahoitusta, tehty tutkijaryhmä Vaasan yliopistoon, Saimiasta toinen ryhmä jne. Projektiaika 3 vuotta. Vanhalla mallilla tuhlataan resursseja ja kehittämisosaamista kaiken aikaa. Tee hyvää ja tee vain hyvää. Ja nopeasti. Kukaan muu ei osaa tuottaa hyvää elämää vanhuksille kuin me itse. Tuotekehitystyö vaatii sankarillisia tekoja.


Muodostetaan kolmen hengen ryhmät missä tehdään pieni tuotekehitystyö. Hurja ja pieni, käytännössä näkyvä työ, yhdessä kolmestaan. Sellainen tuotekehitystyö joka näkyy hyvin nopeasti. Tilan ajattelu vuorovaikutuksen kenttänä.

Saunaillan tunnelmaa takkatulen ääressä. Käyttäjäkokemus on olemassa jo, joten miten saavutetaan lisäarvoa?

Asiakkaan unelmien selvittäminen. Elämän viisi viimeistä päivää on tärkeämpää kuin saattohoito. Rautaisella ammattitaidolla voimme toteuttaa hurjimmatkin unelmat. Ota selvää mistä ihminen unelmoi! Tehdään unelmapäivä. Jokaiselle asiakkaalle toteutetaan yksi unelma per päivä.

Nopeasti toteuttaminen ei tee työstä yhtään vähempiarvoista. Unelmapäivä voi olla helposti täysimittainen tuotekehitystyö.

Aiemmin palveluita on rakennettu lokeroissa. Nyt niistä on päästävä eroon ja tehtävä asiat ennakkoluulottomasti ja rajoja rikkoen. Organisaation rajat ja roolit paskaksi!


Kehittäjän resepti:
1. Älä arkaile, ole peloton
2. Aistit avoinna, havainnoi ympäristöäsi
3. Ratkaisut ovat vieressäsi – huomaa ne
4. Mitä itse haluaisit?
5. Ole askeleen edellä!


Kehittäjän mieli
1. Uskalias
2. Tarmokas
3. Luova
4. Innostava
5. Ymmärtäjä
T-Paitaan!

1. Yllätyksellisyyttä
2. Pieniä asioita arkeen
3. Ei anneta tapojen estää hyvän mielen tuottamista
Maalaamalla keittiön seinään!

Ajatuksia kehittäjälle
1. Luova hulluus
2. Selkeä tavoite (Hyvä ja onnellinen elämä)
3. Uuden rakentaminen
4. Asiakaslähtöisyys
Kehittämisen kulmakivet
Arvopainotteisessa pohdinnassa laaditut kulmakivet.


Kaksi väärää tapaa käyttää avointa digitaalista maailmaa ovat:
1. Käyttää digitaalisia palveluja parantamaan vanhoja toimintoja
2. Käyttää digitaalisia palveluja leikkaamaan kuluja

Olennaista on saada enemmän aikaan olemassa olevilla resursseilla ja niitä fiksummin käyttämällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti