perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuun tapaaminen Technopolicsessa

Uusien kokouspaikkojen kierroksemme päättyy tänä vuonna Vapaudenaukion Technopoliksen Vapar1- tiloihin 15.12. Osoitteena Valtakatu 51 53100 Lappeenranta.

Aloitetaan aamukahveilla 8.30 ja vietetään päivä Kielorannasta tutun Kirsi Parviaisen johdolla. Lopetetaan klo 16.00 mennessä.

Muistakaa kirjatoritehtävä!

-Mikko

tiistai 10. marraskuuta 2015

Uusi osio blogissa.

Viime perjantain Trello- perehdytyksen tiimoilta lisäsin uuden "Ohjeita tutkinnon suorittamiseen"- osion välilehtiin. Jos askarruttaa, käy katsomassa löytyyko ongelmaasi apu sieltä. Jos ei, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Mietteliäitä Trelloilijoita

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Trelloja on muokattu

Heippa!

Lupasin käydä muokkaamassa Trello- taulujanne ja lisätä sinne nuo uudet listat. Tauluusi on ilmestynyt siis tällaiset listat, mitään muuta ei ole tapahtunut.


Punaisella labelilla olevat kortit ovat otsikkokortteja joita Pekka käyttää tutkinnon eri kohtien arviointiin. Ethän tee niihin muutoksia.

Violetit kortit NÄYTTÖAINEISTO- otsikolla ovat kortteja johon voit kerätä liitetiedostoja, kuvia ja materiaalia ja kirjoittaa näyttöaineistosi kuhunkin näyttöön liittyen.

Suurimmalla osalla taulut on nimetty oikein, mutta varmistathan vielä, että oma taulusi on nimetty muotoon: TKEAT arviointiaineisto Oma Nimi

Näin oma taulusi on helpompaa löytää satojen taulujen joukosta.

Jos omassa taulussasi ei ole tapahtunut muutosta, kirjoita johonkin korttiin teksti jossa mainitset minut, eli @mikko22- käyttäjän, niin käyn tekemässä muutokset tauluusi.

Kiitos!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Taas tavataan!

Heippa!

26.10 kohtaamisemme aikana paneudumme kehittämisen haasteisiin ja ongelmiin. Mitä kannattaa kehittää ja mitä ei? Mitkä ovat sudenkuoppia ja millaisia perusteita pitää olla kunnossa, että yleensä on mahdollista onnistua? Mika Kortelainen on oikea mies kertomaan näistä asioista ja aloitamme hänen johdollaan päivän klo 8.30.


Tällä kertaa suuntaamme Lappeenrannan keskustaan, Lappeenrannan virastotalolle osoitteeseen Villimiehenkatu 2, 53100 Lappeenranta.  Sisäänkäynti Pormestarinkadun puoleisesta päädystä (entinen postin talo, keskuspuiston puoleinen sisäänkäynti), Ravintola Wilman opasteita seuraten. Edellisistä kerroista poiketen, lounas on tällä kertaa omakustanteinen jokaisen itse valitamassaan paikassa. Päivän päätämme tuttuun tyyliin klo.16.00.

Tapaamisiin!

-Mikko

tiistai 6. lokakuuta 2015

Tutkintoleiri 6.11.2015

Hei!

Tutkintoleiri ja Trello- kertaus järjestetään 6.11.2015 Laptuotteen "sinisessä" tietokoneluokassa osoitteessa Kivenkatu 2-4 53600 Lappeenranta.

Koulutuskeskus Salpauksen Pekka Jalava on paikalla, joten nyt on hyvä hetki esittää kaikki kysymykset mitä mieleen juolahtaa. Jakaudutaan kahteen ryhmään omien aikataulujen ja työvuorojen mukaisesti. Noin puolet aamupäivällä 9-12 ja puolet iltapäivällä 13-16.

Ilmoittautumiset kommentteina tämän viestin alle, niin saadaan ryhmät muodostettua läpinäkyvästi.

Jos päivä ei sovi mitenkään, niin ole yhteydessä minuun sähköpostitse. Sovitaan sitten yhteinen aika esim. Skype- palaveriin Pekan kanssa.

Mukavaa alkanutta syksyä!

-Mikko

torstai 17. syyskuuta 2015

24.9 Mennään Lauritsalan kartanolle



http://www.esaimaa.fi/f/3/3a/big_16196505.jpg

Torstaina 24.9 tapaamme Lappeenrannan Lauritsalan kartanossa (Kartanontie 10, 53300 Lappeenranta) ja Saara Utti johdattelee meidät palvelumuotoilun maailmaan. Otetaan palvelumuotoilun työkalut omaan kehittämiseen mukaan. Hyvä ja toimiva palvelu on tehokas ja miellyttävä käyttää, niin asiakkaan kuin palvelun tuottajankin näkökulmasta. Aloitamme klo 10.00 ja lopetamme 16.00 mennessä.

Jotta palvelumuotoilun työkalut saadaan konkreettisesti vietyä päivittäiseen työhön ja kehittämiseen, seuraa pieni ennakkotehtävä:
- Mieti omassa työssäsi olevaa palvelua ja/tai toimintoa, joka ei mielestäsi toimi hyvin. Palvelu tai toiminto voi olla mikä vain jonka tunnet hankaloittavan työtäsi. Ruokailu, yhteinen ohjelma, viestintä...

Mieti ja kirjaa ylös (voit myös kuvata) epäkohtia ja hankaluuksia mitkä vaikuttavan palvelun/toiminnan käytettävyyteen negatiivisesti.

maanantai 10. elokuuta 2015

Huomenna mennään Kielorantaan!

Muistutuksena vielä, eli Kielorantaan lähtö tapahtuu huomenna toimiston edestä Kauppakadun bussipysäkiltä klo 6.45. Erillistä keikkaa Lauritsalan kautta ei ajeta, kuten Valamon tapauksessa tehtiin.

Huomenna nähdään!

-Mikko

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Klinikka 5.8.2015 klo 14-16

Jos kesän aikana on herännyt kysymyksiä, huolia tai murheita tutkinnon suorittamiseen tai opiskeluihin liittyen, niin ratkotaan ne Laurinkodin takkahuoneella keskiviikkona klo 14-16.

Ja kuten aiemminkin, jos aika ei sovellu sinulle, niin sovitaan henkilökohtainen ohjausaika sähköpostitse. :)

Tervetuloa!

-Mikko

Syyskauden ensimmäinen kohtaaminen lähestyy!


https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/06/a1/dd/06a1dd0c8ef457c1500873c0d8f431e2.jpg
VI Kohtaaminen- välilehden alta löytyy tarkempia tietoja Kielorannan tulevasta reissustamme. Ilmoitan tarkan lähtöajan ja paikan vielä viimeisen varmistuksen jälkeen.


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Heini koki vihdoin ja viimein ahaa-elämyksen!


Onko siivousvaunulla entistä enemmän käyttöä tulevaisuudessa?

Vihdoin ja viimein koin ahaa-elämyksen liittyen opintoihin ja mitä tuotetta voisin alkaa kehittämään.
Vaatii hiontaa ja tutkailua, onkohan kukaan muu keksinyt vastaavaa?

tiistai 12. toukokuuta 2015

Trello- koulutuspäivät 26.5 ja 28.5




8.5. lupasin, että Trellon käyttöä harjoitellaan porukalla ennen kesälomia. Olen varannut meille tietokoneluokan Laptuote- säätiöltä tiistaina 26.5. ja torstaina 28.5. klo 13-16.00. Koneita on yhteensä 15 kappaletta, joten jaetaan porukka suurin piirtein kahtia. Ilmoittautumiset kommentteina tähän alle 21.5. mennessä, niin tiedetään varata sopivasti iltapäiväkahveja :)

Ne, joille kumpikaan ajankohta ei sovi, ottavat minuun rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan yhteinen tapaaminen. Pääasia, että kaikki saadaan hommasta jyvälle.

Tullessasi koulutuspäivään, tulee sinulla olla muistissa Trellon käyttäjänimi ja salasana, jotta pääset kirjautumaan sisään järjestelmään.

paarakennus_k

Osoitteena Kivenkatu 2-4, 53600 Lappeenranta ja tilana "sininen" luokka.

torstai 7. toukokuuta 2015

Mitä on tuotteistaminen?
Tämän päivän hittitermi? Konsulttien viljelemä ajatus?

Tuotteistaminen prosessi, jossa kaupallistetaan idea liiketoiminnaksi. Tavoitteena on luoda liiketoimintaa, työtä sekä tyydyttää asiakkaiden tarve kysyntään vastaavilla palveluilla ja tuotteilla. Tuotteistamisessa pyritään siis ensin kartoittamaan mitä palveluja tarvitaan ja kuka tarvitsee. Sen jälkeen mietitään kuinka nämä havaitut tarpeet voidaan tyydyttää ja kolmanneksi, miten määritelty palveluaihio voidaan toteuttaa.
Reunaehtoina on kannattavuus. Tuotteistaja on kiinnostunut ansaintalogiikasta. Miten tuote elättää itse itsensä? Kuinka arvo luodaan?

Näitä asioita pohdimme perjantaina Kehruuhuoneella lappeenrannassa. Nähdään silloin.

Mika

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tunnelmointia takkatulen äärellä 23.04.2015

"Täällähän on elävä tuli!"

Tunnelmoijat paikalla

"Tätähän on tehty paljon nuorempana."

"Makoisalta maistuu."
Tunnelmointi takkatulen äärellä osoittautui onnistuneeksi ryhmätyöksi. Kaikki mukana olleet nauttivat elävästä tulesta, yhdessä olosta ja juttu luisti osallistujien kesken. Makoisia muistoja jälkikäteen kuulunut järjestäjille. - Saija, Merja ja Mikan puolesta tt Henna -

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

8.5 Kehruuhuoneelle

Viides kohtaamisemme järjestetään juuri avatulla Kehruuhuoneella linnoituksessa. V-Kohtaaminen välilehdeltä löytyy tarkemmat tiedot. Tervetuloa!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Katan kehitysidea - väriä seinään projekti

Saunan pukuhuoneen somistus idea esitelty tässä jo 8.12.2014.
Takaraja pääsiäinen lähestyy ja työ on kiireisessä maalausvaiheessa. Suunnittelutyötä on tehty paljon ja ideoita on lennellyt ilmassa. Maisemakuva tehdään täplätekniikalla, johon asukkaat pääsevät hyvin mukaan. Yhteisöllisyyttä lisää hoitajien osallistuminen työhön. Taiteilija Anna-Riitta Koivisto on luvannut auttaa aina tarvittaessa.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kirsin melkoisen alustava kehitysidea

Aluksihan ideana oli pyrkiä parantamaan Laurankodin pyykkihuoltoa, mutta koska pyykkitupa näytää olevan jatkuvan kaaoksen synnyinsija, päädyin että tämä projekti saa jäädä odottamaan aikoja parempia. 

Sen sijaan kehitystyössäni pyrin mahdollistamaan sen, että saamme Laurankotiin saadut tabletit mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Tarkoituksena olisi saada tabletteihin valmiiksi laitettua musiikkia, kuvia, pelejä, hyödyllisiä sivustoja yms muuta mukavaa. Ideaali tilanne olisi se, että tabletteja käytettäisiin mahdollisimman paljon Laurankodin arjessa sekä asukkaiden että hoitajien toimesta. Tällä hetkellä pyörittelen vielä enimmäkseen asiaa mielessäni ja voi olla, että kun projektin tekninen toteutus ylittää ymmärrykseni, teen pikaisen paluun pyykkikorien täyteiseen maailmaan! 

Jatkamme Lenni-kissan kanssa pohdiskelua... :)


maanantai 23. helmikuuta 2015

Nannun kehitystyö

Wäinönkodin asukkailta on tullut toivetta että palvelukotiin luotaisiin "kauneusnurkka" jossa hoitajat voisivat hemmotella asukkaita (kynsien lakkaus, hiusten laitto, kasvohoidot, meikkaaminen tms) tai vaikkapa leikata asukkaiden hiuksia. Pohdimme asiaa viime viikon henkilöstöpalaverissa. Kehitystyön toteutus sekä siihen tarvittavat hankinnat jäivät vielä tarkempaan pohdintaan ja suunnitteluun... Otan toteutuksessa huomioon myös asukkaiden toiveita.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tuijan kehitystyö

Aikomukseni on asiakaspalvelulaadun kehittäminen. Työilmapiiri tulee tässä kehitystyössäni olennaisena tekijänä mukaan.

Satun Innovaatio....


Satu miettii vielä, ainakin innovaatiobingoa:)
Työ ehkä liittyy ravintoloiden salaattipöytiin tai sydänmerkkiin...




      Innovaatiobingo
Epäiletkö kohdanneesi innovaation? Kyseessä on varmasti innovaatio, 
jos siitä puhuttaessa saat rastittua ruudukosta bingon:)


maanantai 16. helmikuuta 2015

Elisan ja Annamarin kehitystyö Veljeskodissa

Tavoitteenamme on kehittää Veljeskodin kerhohuonetta, jotta tila olisi viihtyisämpi ja sillä olisi enemmän käyttöä. Asiasta on pidetty tänään kokous asukkaiden kanssa. Kokouksessa sovimme että kerhohuoneelta poistetaan turhat huonekalut ja kirjahyllystä karsitaan turhaa sisältöä reilusti. Lisäksi mietimme erilaisia jatkuvia kerhoja, mm. käsityökerho ja pelikerho. Asukkaita pyydettiin vielä myös kertomaan uusia ideoita, jos niitä tulee mieleen myöhemmin.



Ruma kerhohuone.

Erjan kehitystyö

Säätiön nettisivujen päivittäminen ja uudistaminen.
Helvin kehitystyö

Esimiesten käytössä olevan Titania-työvuorosuunnitteluohjelman ja Maestro-taloushallinto-ohjelman yhteensovittaminen palkanlaskennan osalta.

Anun ja Sannan kehitystyö

Haluaisimme kehittää palveluita kotona asuville ikäihmisille käyttäen hyväksi Laurinkodin tiloja (esim. saunotus) sekä heidän omassa kodissaan tapahtuvaa hoivatyötä.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Wanha Patruuna 2.0 (Kehitystyö)

Ajattelin tehdä kehittämistyötä Ravintola Wanhan Patruunan viihtyvyden parantamiseen ja tätä kautta  lisää asiakkaita ja myyntiä. 
Aloitin vasta Joulukuussa ''vakituisen olemisen'' Ravintola Patruunassa, alku on ollut yhtä kehittämistä ja siellä on ollut täysi tohina käynnissä jo koko alkuvuoden, varastoja on siivottu ja seinätkin pestiin (kehittäminen on mukavampi aloittaa puhtaalta pöydältä) :). On tästä ollut hyötyä myös kehittämis projektissa, ette usko mitä aarteita löytyy varaston nurkista ja kuinka vanhoja!  Muutamia esineitä olen ottanutkin esille ravintolaan. :) Ja nyt alkaa työ tuntua mukavalta kun tavarat ja paperit löytyy.

No sitten takaisin uuden kehittämiseen. Ajatuksena on tuoda ravintolaan hiukan enemmän kahvilan tuntua. Ehkä muutamia uusia tuotteita myyntiin ja selkeyttä esillepanoon ja hintoihin.
Tässä asiassa olen yrittäny kuunnellaa asiakkaita, mitä he sieltä haluisivat ostaa. Tästä voisi tehdä myös ihan kyselyn asiakkaille, palautepaperi tyyliin. 

Olen jo aloitellutkin pikkuhiljaa, siirrellyt kahvikuppeja ;) ja hinnastoja miettinyt. Ajattelin ravintoloihin sellaisia liitutauluja joihin voisi sitten piirustella hintoja ja ajankohtaisia ''viestejä''! Mainitsin tästä Päiville maanatai iltapäivällä ja tiistai aamuna maalari kyseli, että oliko jotain maalattavaa. Tässä vaiheessa en sitten edes kerennyt älyämään, että tyttö tuli miun ideaa varten paikalle :D. Joten kannattaa ihan ääneen puhua niistä ideoista. Nyt on sitten kylmiön putketkii maalattu, reipas maalari! Ja ne pikkutaulut vaihtuivatkin sitten kokonaiseen seinään. On miulla se pikkutaulukin. Kunhan maali on kuivunut voin laittaa kuvia sitten vaikka Trelloon. 


 
Seuraavaksi ajattelin miettiä, mitä uusia tuotteita voisi tuoda ravintolan ulosmyyntiin. Pääasiassahan meillä käy lounasasiakkaat, mutta ostavat kyllä mielellään kotiinkin pieniä määriä elintarvikkeita ja kahvipullaa.

Sitten, kun meillä on oikein viihtyisää ja paljon tuotteita esillä, voisin järjestää ravintolaan jonkun tempauksen mihin voisi yrittää houkutella naapuritalojen asiakkaita ja asukkaiden omaisiakin tutustumaan.
Tästä miulla on vaikka mitä visioita, päivätansseista, saunailtaa. Ja Karaokea, pelipäivää, elokuvailtaa jne ;) Kaikkea vois kokeilla. :D
 
Ai niin ja keväällä avaan ravintolasalin ulko-oven ja jatkan tohottamista pihalla. Tämä on vielä niin vaiheessa, että saatte vielä odotella. 

Huomaatteko olen jopa hiukan innostunut asiasta :) Kiva jos jaksoit lukea. Jos tulee mieleen jotain ideoita tai tuotteita mitkä voisi toimia saa kommentoida. Tai jos tekee mieli hillitä ni siitäkin saa sanoa.

Katja Wanhasta Patruunasta

Wilmanranta

Helmikuun tapaamisella mennään Rapasaareen Wilmanrantaan. Käykääpä katsomassa tarkemmat tiedot IV Kohtaaminen- välilehdeltä!

-Mikko

Työpaikkaohjaajien info

Pekka Jalava kävi virtuaalisesti 13.2. Laurinkodin takkahuoneella kertomassa työpaikkaohjaajien rooleista ja tehtävistä. Lisäsin välilehtiin "Työpaikkaohjaajien info"- lehden josta pääsee katsomaan Koulutuskeskus Salpauksen materiaaleja. Käykääpä tutustumassa.

Eijan kehitystyö

Haluaisin kehittää keittiön työilmapiiriä ja työnkuvia.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Päivin projekti

Lappeenrannan palvelukeskussäätiön olemassa olevien palvelujen modularisointi, siten että ne vastaavat asiakastarpeita ja ovat yhdistettävissä uusiin palveluihin ja tuotteisiin.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Riitan ja Saijan projekti

Suunnitelma Hyvinvointiä ikääntyville saa jatkoa...

Keittön esimiesten kanssa on käyty palaveria asukkaiden lounasruokailukokeilusta Ravintola Laurassa. Heidän mielestään asiaa kannattaa kokeilla ja toivottivat tervetulleiksi. Sovimme vain milloin ja monta henkilöä olisi tulossa syömään. Laurankodin henkilökunta osallistuisi kuljetukseen ja avustaisi ruokailussa. Ehdotuksessa olisi myös omaisten mahdollisuus ruokailla omakustannushintaan ravintolassa. Tällöin heillä on mahdollista viettää yhteistä aikaa ruokailun merkeissä ja verestää vanhoja muistoja.

torstai 5. helmikuuta 2015

Tärkeä tiedotus: Helmikuun klinikka ja työpaikkaohjaajien briiffaus

Huomio!

Helmikuun klinikka järjestetään aiemmin ilmoitetun 11.2 sijaan pahamaineisena 13. päivän perjantaina klo 12-14. Klinikan jälkeen järjestetään työpaikkaohjaajien briiffaus Pekka Jalavan toimesta klo 14.00-14.30.

Tervetuloa!

-Mikko

maanantai 26. tammikuuta 2015

Merja Luukkaankodista

Minun kehittämistehtäväni on luoda yhdessä työkavereitteni kanssa "viihtyisämpi ruokailu-/keittiötila" Luukkaankotiin, sekä pientä uudistusta toimistotilaan. Olen kysellyt työyhteisöltä ja he ovat kirjanneet paperille ideoitaan. Laitoin myös kodin seinälle asukkaiden omaisille tiedotteen, jos heiltäkin löytyisi ideoita lisäämään viihtyvyyttä kyseessä olevaan  tilaan. Olen kuvannut nykytilannetta ja siirrellyt kuvia Trelloon. Aloitan Trellossa työstämisen ja pyydän avukseni kavereita kehittäjäopiskelijoista.

Mika / Tuula

Palvelukotien asukkaiden kuntotestaukset ovat meneillään. Testien perusteella asukkaille on annettu kotiharjoitus. Taikinamäen kuntokammarissa on aloitettu avoin ryhmä, joka kokoontuu torstaisin klo 15-16. Kauppakadulla on aloitettu kolme vesijumpparyhmää. Lauritsalassa Koivukodin asukkaille jaetaan lähipäivinä esite, jossa kartoitetaan heidän kiinnostustaan yhdistettyyn kuntokammari-  ja ruokailuryhmään. Jos kiinnostuneita löytyy, ryhmä käynnistetään kevään aikana.

torstai 22. tammikuuta 2015

Lauran ja Sarin kehitystyö:
Tarkoituksena  on suunnitella ja toteuttaa erilaisia  aistimuksia stimuloiva  aistihuone. Markkinatilanteen selvitys on käynnissä ja alustavasti näyttää  siltä  että vastaavaa tuotetta/palvelua ei lähialueella ole saatavilla. Seuraavaksi tarkoituksena on kartoittaa  säätiön kiinteistöistä potentiaaliset tilat aistihuone varten. Rahoitusta on tarkoitus  hakea kevään 2015 aikana. Kartoitamme myös mahdollisia  yhteistyökumppaneita. Aistihuoneen  käyttö on ajatuksissa suunnata säätiön kotien asukkaille sekä ulkopuolisille käyttäjille  korvausta  vastaan.

Keväisen muutosvastarinnan tunnusmerkit





Alivaltiosihteeri on tehnyt ansiokkaan kuvauksen suomalaisen muutosvastarinnan tunnusmerkistöstä. Tunnistakaa oman yhteisönne conservativicus conservativicukset. Tämä on myös hyvää materiaalia yhteisiin aamunavauksiin. Ja muistakaa, että kehitystyöllänne tuskin on suurta arvoa jos yksikään muutosvastarinta ei käy ääntelemään! :)

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Blogiosoitteet

Lappeenrannan Palvelukeskussäätiön kotien blogiosoitteet. Blogit ovat vielä työnalla eivätkä ne ole vielä suuren yleisön luettavissa. Julkaistaan blogit, kun saamme sisällön ja ulkomuodon kuntoon. Käykää katsomassa blogeja ja kommentoikaa tämän viestin alle kehitysehdotuksia!


http://lprpkssaatio.blogspot.fi/













torstai 15. tammikuuta 2015

SPR piristäjätoiminnan yhteistyö paranee ja tiivistyy

SPRn ja säätiön piristäjätoiminnan yhteistyö on käynnistynyt 2013 toiminnan yhteisellä suunnittelulla. Tällä hetkellä SPRllä on 40 vapaaehtoista koulutettua piristäjää ja tavoitteena on saada vuonna 2015 toimintaan mukaan 30 uutta Piristäjää.
Toiminnan yhteistyötahoina ovat tällä hetkellä Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimi, Saipa sekä elokuvateatterit Nuijamies ja Kinoaula.

Piristäjätoiminnan koordinaattorina SPRllä on aloittanut Jari Hendunen ja säätiön asumisneuvoja Annamari Variksen työpanosta suunnataan säätiön asuintalojen piristäjätoiminnankoordinointiin.

Kulttuurin ja hyvinvoinnin timantteja asukkaille!

tiistai 13. tammikuuta 2015

3. Kohtaaminen



Kolmas kohtaamisemme on 20.1 Lappeenrannan Upseerikerholla. Välilehden alta löytyy tarkemmat tiedot.

-Mikko

Kokeillaan verkkoklinikkaa!

Heippa!

Otetaan huomenna 14.1 klo 14-16 verkkoklinikka tällä kertaa "Tahdon Coachingia"- työkalua hyväksi käyttäen. Klikkailkaa oikeassa alakulmassa näkyvää kuvaketta jos on huolia, murheita, tai kysyttävää. Minä päivystelen koneen ääressä ja neuvon parhaan kykyni mukaan :)

Rohkeasti vain!

-Mikko